Artikkelikuva2

Syyskokouksen päätöksiä kaudelle 2026

Seuran Archipelagia Golf sääntömääräiseen syyskokoukseen klubitalolla 22.10. osallistui 21 seuran jäsentä. Kokouksessa esiteltiin kuluvan kauden toimintaa ja taloustilannetta sekä esitettiin tulevan vuoden suunnitelmat.

Pääsääntöisesti kausi on ollut hyvä, muutama uusi tapahtuma on järjestetty mm. yhden hlön scramble ja valopallokisa. Jäsenet ovat osallistuneet mukavasti tapahtumiin ja kilpailuihin ja pari- ja joukkuekilpailut ovat edelleenkin hyvin suosittuja. Kuluvalla kaudella olemme järjestäneet useita kansallisia kisoja Paragolf, Junioreiden kilpailu ja maaottelu (suomi-ruotsi, N50-v).

Seuralla on uusille jäsenille ja golfin aloittamiselle greencard-kursseja joihin on kuluvalla vuodella sisältynyt sekä jäsenyys että pelejä kentällä. Golfkoulut kesäkuussa lisäsivät junioreiden golfmahdollisuuksia. Seurakoordinaattorin toimesta tehty yhteistyö koululuokkien lajikokeiluista on mahdollistanut golfiin tutustumista paikkakunnalla.

Jäsenmäärämme on 1492, joista 88% pelaajista on rekisteröityjä pelikierroksia kentällä. Kentällä on pelattu jo 34 000 pelikierrosta, kenttä on vielä auki pelaamista varten. Lajista on tullut ympärivuotinen Paraisilla, onhan Arenan harjoittelupaikka avoinna koko talven.

Talous on suunnitellun mukaista, perusta taloudelle syntyy jäsenmaksuista, kilpailu- ja kurssitapahtumista sekä edelleen pelioikeuden vuokraamisesta. Koko kauden talousennuste on n- 10000€, johtuen suunnitelmallisista henkilöstökuluista, seurakoordinaattorin palkkaamisessa.

Toimintasuunnitelma 2026

Kokouksessa esiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Toimintasuunnitelma päivitetään kotisivuillemme jäsenistön nähtäväksi.

Hallintajärjestelmä NexGolf lopetetaan talven aikana ja uusi Wise Golf järjestelmä ja kilpailumoduuli GameBook otetaan käyttöön talven aikana ja käyttöönotosta tulee informaatiota asiakkaillemme kevään 2026 aikana.

Jäsenmaksut

Jäsenmaksut vuodelle 2026 päätettiin ja ehdotuksena oli pieni korotus sen myötä että lajiliittomme Suomen Golfliitto ehdottaa syksyn kokouksessaan korotusta jäsenseurojen (ArGC) jäsenmaksuihin (aikuiset +2€, juniorit +1€).

Kokouksessamme päätettiin, että jäsenmaksu vuodelle 2026 on aikuisille 108€ sekä junioreille (2005 ja sitä myöhemmin syntyneet) 57€, liittymismaksua ei ole.

Jäsenmaksut lähetään jäsenistölle tammikuussa 2026 sähköisesti, s-postilla/ viestillä /Wisegolfin kautta. Paperisiin jäsenmaksuihin tulee 10€ postituslisä.

Henkilövalinnat
Seuran puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Mika Marjasto. Hallituksessa erovuorossa olivat Mikko Saarikumpu (markkinointitoimikunta), Mariella Ramstedt (aktiviteettitoimikunta ja Ladykapteeni) ja Lari Valkama (kapteeni).

Markkinointitoimikunnan vetäjäksi valittiin uusi toimitusjohtaja Lauri Hussi ja aktiviteettitoimikunnan vetäjäksi Miia Järvinen.

Lari Valkaman lisäksi kapteenin tehtäviin ehdotettiin ja kannatettiin Anders Mattsson tai Sami Järvinen. Paikalla olevien jäsenten suljetun lippuäänestyksen päätteeksi eniten ääniä saanut Sami Järvinen valittiin hallitukseen ja kapteenin tehtäviin.

Hallitus kiitti eroavia hallituksen jäseniä heidän pitkäaikaisesta ja erinomaisesta työstä seuran jäsenten eduksi.

Seuraavat tapahtumat

Uusi hallitus kokoontuu marraskuun ensimmäisellä viikolla järjestäytymis- ja suunnittelukokoukseen.  Ensi vuoden toimintaa suunnitellaan sekä kokouksessa esitetyn toimintasuunnitelman että asiakaspalautteen perusteella.

Seuraava seuran jäsenkokous on keväällä, sääntöjen mukaan ennen huhtikuuta 2026 ja jossa käsitellään tilinpäätös vuodelta 2025.

(Golfyhtiön kokous osakkaille, yhtiökokous pidetään vuodenvaihteessa joulu- tammikuussa).

Talvitapahtumat

Talven harjoittelu-, peli- ja kisatoiminta talvihallissa Arenalla on jo lähtenyt käyntiin junioreiden viikkoharjoittelun myötä. Ryhmissä on mukavasti osallistujia, mutta tilaa on ihan jokaiselle tulijalle, olet sitten uusi tai jo kokenut golfari. Talvi on erinomaista aikaa kehittää omaa golfia ja tavata ystäviä sisähallissa.

Talven tapahtumakalenteri julkaistaan lähiaikoina.

Hallituksen puolesta,

Nina Katajainen

toiminnanjohtaja, ota yhteyttä, nina.katajainen@argc.fi (040 5162242)

Toimintasuunnitelma 2026: