Seuran Archipelagia Golf syyskokoukseen klubitalolla 24.10. osallistui 17 seuran jäsentä.
Kokouksessa esiteltiin kuluvan kauden toimintaa ja taloustilannetta. Pääsääntöisesti kausi on ollut suunnitelmallinen, ja uusia tapahtumia on järjestetty – mm. lähipelimestaruuskisat par 3 -kentällä. Jäsenkirjeet ovat olleet säännöllisiä kauden ajan. Seuralla on tarjolla greencard-kursseja ja junioreille suunnattua golfkoulua. Myös ystävien ja tuttavien mukaan kutsuminen on tuonut uusia harrastajia.
Aktiivinen jäsenistö ja hyvä kausi
Jäsenistö on osallistunut aktiivisesti tapahtumiin, erityisesti joukkue- ja parikisoihin. Jäsenmäärä on 1437, joista 83 % on pelannut rekisteröityjä kierroksia kentällä. Kauden 2024 aikana kentällä pelattiin yhteensä noin 31 000 kierrosta.
Talous on pysynyt suunnitelmassa – perustuen jäsenmaksuihin, kilpailu- ja kurssitoimintaan sekä pelioikeuksien vuokraamiseen. Koko kauden talousennuste on +/- 0 €.
Pelaaja Ensin -kyselyn tulokset
Jäsenistön palautetta kaudesta 2024 kerättiin Pelaaja Ensin -kyselyn avulla. Positiivisena koettiin erityisesti lämmin ilmapiiri ja hyvä seura. Kehityskohteina nousivat esiin mm. väylä 17:n vaikeus ja hidas pelinopeus. Pelinopeuden valvontaa päätettiin tehostaa kaudelle 2025.
Toimintasuunnitelma ja jäsenmaksut 2025
Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2025 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Toimintasuunnitelma julkaistaan kotisivuilla.
Jäsenmaksut 2025:
• Aikuiset: 106 €
• Juniorit (2004 ja myöhemmin syntyneet): 56 €
• Liittymismaksu: 0 €
Maksut lähetetään tammikuussa 2025 sähköpostilla ja Nexgolfin kautta. Paperilaskuista veloitetaan 10 € postituslisä.
Henkilövalinnat
Puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Mika Marjasto. Hallituksessa erovuorossa olivat Henrik Karlsson, Sami Suojanen ja Niclas Tuominen. Niclas Tuominen valittiin jatkokaudelle. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat:
• Markku Koivunen – senioritoimikunta
• Mika Männikkö – seuran sihteeri
Kiitokset eroaville hallituksen jäsenille!
Erityisesti kiitettiin Henrik Karlssonia ansiokkaasta kuuden vuoden työstä senioreiden parissa.
Kauden 2024 palkitut
Vuoden parhaat:
• Paras juniori: Severi Helander
• Paras tyttöjuniori: Matilda Marjasto
• Vuoden seniori: Lasse Johansson
• Paras naispelaaja: Nina Katajainen
• Paras pelaaja: Oliver Ruutu
• Rookie of the Year: Valtteri Koskinen
Seuran mestarit:
• Miehet: Ben Casaagrande
• Naiset: Nina Katajainen
• PB-mestaruus: Leevi Tuominen
• Juniorit alle 13: Leevi Tuominen
• Juniorit: Albin Dammert
• Seniorinaiset (60): Ann-Christine Sundell
• Seniorinaiset (70): Liisa Nordenswan
• Seniorimiehet (50): Jussi Aalto
• Seniorimiehet (60): Esa Leiskola
• Seniorimiehet (70): Keijo Kuusela
• Matchplay: Patrick Perho
• Archipelagia Cup: Mika Marjasto
• Senior Cup: Peter Lindgren
• Kilpailuranking: Albin Dammert
Onnea kaikille palkituille!
Hallituksen puolesta,
Nina Katajainen
Verkställande direktör
nina.katajainen@argc.fi / 040 516 2242