Seuran syyskokouksen päätöksiä ja huomionosoitukset kaudesta 2023

Syyskokouksen päätöksiä kaudelle 2024 ja kauden 2023 nimitykset

Seuran Archipelagia Golf syyskokoukseen klubitalolla 26.10 osallistui 23 seuran jäsentä.

Kokouksessa esiteltiin kuluvan kauden toimintaa ja taloustilannetta.

Pääsääntöisesti kausi on ollut suunnitelmallista, muutama uusi tapahtuma on järjestetty mm. six-six-six-kilpailu, varsinaiset-tapahtuma, mestaruuskilpailujen pb-sarja. Jäsenkirjeet ovat olleet säännöllisiä ja kotisivujen uudistaminen jatkuu myös kauden 2024 ajan. Seuralla on ollut myös entistä isompi rooli greencard-kurssien järjestämisessä ja opetustarjonta on monipuolistunut uusien opettajien myötä.

Jäsenistömme on aktiivisesti osallistunut tapahtumiin ja pelannut kentällä. Jäsenmäärämme on 1450, joista 83% pelaajista on rekisteröityjä pelikierroksia kentällä. Kentällä on yhteensä rekisteröity 33 000 pelikierrosta kauden 2023 aikana.

Talous on suunnitellun mukaista, perusta taloudelle syntyy jäsenmaksuista, kilpailu- ja kurssitapahtumista sekä edelleen pelioikeuden vuokraamisesta. Koko kauden talousennuste on positiivinen, noin 7000€.

 

Kokouksessa käsiteltiin myös jäsenistön palautetta kaudesta 2023, joka on toteutettu Pelaaja ensin-jäsenkyselyn kautta. Seuran ja golfyhteisömme toiminta on saanut aikaisempaa paremman arvion asiakkailta (NPS lukema 56, aikaisemmin 47) ja nousee Lounais-Suomea koskevassa vertailussa keskiarvoa paremmaksi usealla osa-alueella.

Kentän kunto, erityisesti viheriöiden kunto jo alkukaudesta, tiialueet ja bunkkerit ovat saaneet kiitosta sekä omilta jäseniltämme että myös vierailijoilta. Yleinen tunnelma klubilla ja kentällä on nostettu positiivisesti esiin, jäsenemme viihtyvät kentällä jäsenet kokevat itsensä tervetulleiksi tapahtumia järjestetään monipuolisesti ja riittävästi. Informaation kulku ja tavoitettavuus ovat parantuneet.

Toimikuntalaiset ja vapaaehtoiset ovat tuoneet hyvän panoksen tapahtumien ja kilpailujen valmisteluissa ja tätä jäsenistömme arvostaa korkealle.

Jäsenkirjeet ovat tavoittaneet asiakkaamme säännöllisesti ja onhan uutuutena toteutettu sekä 1.teen infotaulu että palautekanava kotisivuillemme.

 

Kokouksessa esiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Toimintasuunnitelma on kotisivuillamme jäsenistön nähtävänä. ArGC toimintasuunnitelma 2024 

Jäsenmaksuksi vuodelle 2024 päätettiin, samat kuin kuluvalla vuodelle, aikuisille 106€ sekä junioreille (2003 ja sitä myöhemmin syntyneet) 56€, liittymismaksua ei ole. Jäsenmaksut lähetään jäsenistölle tammikuussa 2024 sähköisesti, s-postilla viestillä sekä Nexgolfiin. Paperisiin jäsenmaksuihin tulee 10€ postituslisä.

Seuran puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Mika Marjasto. Hallituksessa erovuorossa olivat Sami Ahokas (junioritoimikunta), Nina Leiskola (rahastonhoitaja) ja Jan Österlund (kenttätoimikunta). Nina ja Jan valittiin uudelleen tehtäviin seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Sami Ahokas ei asettunut enää jatkokaudelle vaan junioritoimikunnan tehtävien pariin valittiin Lauri Dammert.

Hallitus kiitti Sami Ahokasta jäsenistön ja erityisesti junioreiden eteen tehdystä, monivuotisesta työstä (toiminnassa mukana 23 vuotta, josta osa hallituksessa).

 

Hallitus kokoontuu vielä tämän vuoden puolella järjestäytymis- ja suunnittelukokoukseen. Ensi vuoden toimintaa suunnitellaan sekä asiakaspalautteen perusteella että toimikuntien omien ajatusten pohjalta. Jäsenistön mielipide on tärkein, koska sitä asiakaskuntaa varten toimintaa kehitetään. Seuraava seuran jäsenkokous on keväällä, sääntöjen mukaan ennen huhtikuuta 2024.

 

Kokouksen jälkeen jaettiin huomionosoitukset ja palkittiin kauden menestyneet.

 

Kauden 2023 nimitykset:

Vuoden paras juniori: Albin Dammert. Aktiivinen pelaaja ja kilpailija kentällä, myös alueellisesti,  KLL 5.sija.

Paras tyttöjuniori: Matilda Marjasto. FJAR ranking 28., SM 8.

Paras seniori: Liisa Nordenswan. Hän on ahkera pelaaja ja kilpailija, osallistuu mielellään myös liiga- ja seuraotteluihin. Liisa on mukavaa peliseuraa ja pelaa tasaisesti omalla hyvällä pelitasollaan.

Paras naispelaaja: Nina Katajainen, MID ranking 5. SM 2.

Paras pelaaja ja paras kansallinen saavutus: Oliver Ruutu, seuran mestari, Poikien JFAR ranking 13, miehet ranking 42. Voitto Lauro Finnish Open hosted by Fuge Team.

Rookie of the Year: Anna-Reeta Rundlöf. Aloittanut pelin tänä kautena, pelaa paljon ja erilaisten pelaajien kanssa. Hän on osallistunut myös seuran kilpailuihin kuluvana vuotena.

 

Seuran mestareiden palkinnot:

Miehet: Oliver Ruutu

Naiset: Nina Katajainen

PB-mestaruus: Mikko Malmberg

Juniorit alle 13: Leevi Tuominen

Juniorit: Severi Helander

Seniorinaiset (50): Ann-Christine Sundell

Seniorinaiset (60): Liisa Nordenswan

Seniorimiehet (50): Jussi Aalto

Seniorimiehet (60): Esa Leiskola

Seniorimiehet (70): Tage Mollgren

Matchplay: Mika Marjasto

Archipelagia Cup: Sami Järvinen

Senior Cup: Harri Tapanainen

Kilpailuranking: Mika Marjasto

 

Lisäksi jaettiin Vuoden pudottajan kilpailun kautta kerätyt varat junioritoimikunnalle, joka jakaa mahdollisuuden junioreille järjestäen talvikaudelle simulaattoripelimahdollisuuksia junioreille.

Onnea kaikille palkituille!

 

 

Kuvassa vasemmalta oikealle: Tage Mollgren, Ann-Christine Sundell, Harri Tapanainen, Albin Dammert, Mikko Malmberg, Matilda Marjasto, Esa Leiskola, Liisa Nordenswan, Sami Järvinen, Mika Marjasto, Nina Katajainen, Jussi Aalto

 

 

Hallituksen puolesta,

Nina Katajainen

toiminnanjohtaja, ota yhteyttä, nina.katajainen@argc.fi (040 5162242)