Terveiset (jää)pallokentältä!
Näin maaliskuun puolivälissä kevät on lopultakin tulossa. Talvi on ollut monella tavalla haastava. Tällaista talvea en ole kokenut kertaakaan 22 vuotta kestäneen golftyöni aikana.
Syksy meni lähes suunnitelmien mukaan. Kaikki syystyöt saatiin valmiiksi ennen ilmojen kylmenemistä. Kaikki tee-paikat, greenit, foret ja fairwayt ehdittiin ilmastoida loka-marraskuussa. Ehdimme myös perata reikien 4 ja 17 ojat, suurentaa ja salaojittaa bunkkerin väylien 14 ja 15 välissä. Muutamia bunkkereita on täytetty ja niistä on tulossa nk. ruohobunkkereita.
Ensilumi satoi 27.12.21. Siihen asti kaikki oli hyvin. Pari viikkoa oli hieno talvisää ja useita lumisateita. Lunta oli paljon ja hiihtäjät olivat tyytyväisiä. Sitten tulikin yhtäkkiä plusasteita ja vesisade. Vesi tunkeutui lumen alle, lämpötilat laskivat ja siitä syntyi suuri katastrofi: jäätä joka paikassa. Sinänsä se ei ole mitään uutta, koska lähes jokaisena talvena teemme ”jääntorjuntaa”. Näin aikaisin emme ennen ole joutuneet näihin töihin. Yksi kerta ”jääntorjuntaa” on aina ennen ollut riittävä.
12.-14.1.22 puhdistimme viheriöitä ja saimmekin jäät pois niiltä. Vain viikko tämän jälkeen tuli taas lumisade – runsas lumisade. Hiihtäjät olivat taas iloisia, koska koko golfkenttä oli mitä upein hiihtomaasto. Näin se oli ainakin joka toinen päivä. Ilmat ja lämpötilat sahasivat edestakaisin. Aamulla saattoi sataa lunta, iltapäivällä oli plusasteita ja loskaa. Tällaista oli muutaman viikon ja uusi katastrofi oli tosiasia. Jääkerros oli paksumpi kuin koskaan – joka puolella kenttää.
Talven toinen jään poisto viheriöiltä aloitettiin 28.2.22. Käytännössä aurasimme ensin pois lumen ja löimme reikiä jäähän ilmastustyökalulla, jossa on n. 15 cm pitkiä metallipiikkejä. Sitten aurasimme jääpalat pois ja lopuksi hiekoitimme vielä viheriöt. Ja sitten odotimme – aurinkoa. Aurinko tulikin esiin ja nyt tätä kirjoitettaessa se paistaa oikein kiitettävästi. Siksi sannoitimme myös väylät. Hiekkaa on kulunut 360 tonnia, yksin viheriöille ja tee-paikoille 40 tonnia.
Vielä on muutama tee-paikka työn alla ja näiden toimien tulokseksi odotamme hienoa golfsesonkia. Talvi on kuitenkin jättänyt jälkensä kentälle. Tässä vaiheessa on vielä vaikea ennustaa, miltä kenttä näyttää kuukauden tai parin kuluttua. Jos kuitenkin kevät olisi tuulinen ja aurinkoinen, niin kenttä kuivuisi aika nopeasti. Pitäkäämme kaikki peukkuja sille, että ruoho on selvinnyt pahimmasta vihollisestaan, jäästä. Paljon työtä on vielä jäljellä, mutta teemme koko ajan parhaamme saadaksemme kentän hyvään kuntoon.
Tässä yhteydessä haluan kaikkien puolesta kiittää kentän ”kaikki-kaikessa-miestä”, Jorma Aketta, joka pitää kentän reuna-alueet hienossa kunnossa. Kiitos!
Haluan myös toivottaa kaikille lukijoille hyvää kevättä! Näemme sitten kentällä!
Maria Söderblom, apulaiskenttämestari